Kielo ja pennut

Kaikki alkoi siitä, kun näin ilmoituksia netissä, että eläinsuojeluyhdistys kaipaa kipeästi sijaiskoteja kissoille, että Pesän seinät jo pullistelevat. Mietin, että miks ei... Olin eronnut, lapsi vuoroviikoin isällään, olin paljon kotona ja meillä on rauhallista, mietin ,että kivahan se olisi jotain seuraa ja mielenvirkistystä olla. Ajattelin, että ehkäpä joku nuorehko kissa tulisi meille odottelemaan omaa vakituista kotia, vaan enpä arvannutkaan, mihin tämä sitten johti.

Miulle soitettiin eräänä torstai iltana, ja sanoi, että nyt on vähän hankalat paikat, mutta että voisinko kuvitella, että ottaisin emokissan, joka kohta saa pennut... Olin ensin vähän "öö, tota..öö". Mutta minulle vakuutettiin, että kissa hoitaa kyllä synnytyksen, ja apua saa ja että kyllä varmasti pärjätään. Ajalttelin, että noh, mikäs siinä, elämä on seikkailu.

Kielo tuli sitten sunnuntai iltana ja majoittui ihan ensin vessaan pesukoneen taakse. Viikon verran hää sitten kasvatteli masuaan, ja iso siitä sitten tulikin. Odotettiin joka aamu heräävämme siihen että jostain löytyy pennut, mutta ei vaan löytynyt, Kielo vain sängyn alla.

Lapsi lähti isäviikolle, ja mie töihin sitten maanantaina 6.3. Olin ajatellut, että töistä tullessani siivoan lapsen huoneen ja kissa saa muuttaa sinne vauvapesien kanssa varttumaan hetkeä jolloin se synnyttää. Enpä ehtinyt, sillä olin siivonnut kaiken muun, paitsi imuroinut... Pidin taukoa ja katsoin Emmerdalen välillä... Ja kun menin huoneeseen jossa kissan piti olla, ei näkynyt Kieloa missään... Etsin ja löysin kaapista Kielon, ja ensimmäisen pennun... Siihen sitten jäi imurointi.

Pentuja syntyi suht tasaiseen tahtiin viisi siinä illan aikana, ja kun aamulla katsoin kaappiin, siellä oli vielä kuudeskin pentu. Kaksi pienintä Kielo oli asetellut peittokasan päälle, ja muut neljä olivat tissillä. Huolestutti kovasti. Menin töihin, mutta soitin sitten Pesälle, että mitä voisin tehdä. Miulle annettiin ohje, että laita vaan ne sinne muitten pentujen sekaan vatsalle.

Lähdin aikaisemmin töistä, ja huomasin, että Kielo olikin ottanut pennut hoivaansa... Mutta vain yöksi, sillä seuraavana päivänä, se oli siirtänyt neljä pennuista pahvilaatikkoon, ja jättänyt ne kaksi sinne kaapin pohjalle. Siirsin ne taaskin takaisin Kielon nenän alle pahvilaatikkoon, ja koko pahvilaatikon kissoineen lapseni huoneeseen.

Kielo piti sittemmin huolta myös näistä kahdesta pienimmäisestä. Alkoi melkoinen pentujen siirtely, pesäpaikasta toiseen ja nurkkaan piiloon. Kaikki kuusi vauvaa jäivät eloon. Kielo on kokoajan syönyt tosi reippaasti ja paljon, käynyt hiekkalaatikolla, ja seurailee kovasti miun puuhia.

Nyt on vauvat siirretty olkkarin nurkkaan, Kielo ei pääse kovin paljon piilottelemaan niitä. Kielo on reipastunutkin. Käy katselemassa miuta, ihmettelee miun puuhailuja, tulee jopa vajaan metrin päähän istuskelemaan, ollaan oltu yhtäaikaa keittiössäkin.

Pennut, nehän on tietenkin maailman suloisimmat, hyvin syövät ja kasvavat. Kielo on ollut tosi hyvä äiti. Suhisee, murisee ja suojelee lapsiaan, muttei vielä toistaiseksi ainakaan ole antanut kynttä vaikka ollaan otettu vauveleita nenän alta. Meillä on mennyt paljon paremmin, kuin olisi koskaan uskaltanut kuvitella.

Tässä samalla kun kirjotan tätä tekstiä, huomasin sivusilmällä, että Kielo menee lattian poikki pentu hampaissa... Matkalla miun huoneeseen, ehti livahtaa sängyn alle. Joka kerta, kun vieraita ihmisiä on käynyt kattomassa vauvoja, kokee Kielo, että nyt on pennut siirrettävä. Aika hyvät vaistot sillä kyllä on.

Nappasin pennun pois sängyn alta ja vedin kammarini oven kiinni. Yritetään nyt vaan saada nuo pennut sosialistumaan ja tottumaan ihmisiin. Homma jatkuu, viikonlopun aikana voidaan vähän jo maistaa märkäruokaakin.

3/2017

- - -

Vähän aikaa sitten saimme kuulla Kielon poikien alkutaipaleesta. Tässä jatkoa tarinalle:

"Oon miettinyt, että oispa kiva kertoo tästä jatkostakin muutama sananen, sillä onhan elämä kuuden poikakisun kanssa ihan metkaa.

Kielo, loistava äiti edelleen, pitää huolta pojistaan ja koittaa pitää komentoakin, vaan pojat on tunnetusti poikia, eivätkä kesken leikkien varsinkaan lotkauta korvaansakaan emon kurnutuksille.

Pojat on hyvin kasvaneet, myös pienin PikkuTikru (Kilu) on ylittänyt 500 g painon. Kaikki syövät ruokaa, ja käyttävät hiekkalaatikkoa mallikkaasti. PikkuTikru on rakastanut babymilkkiä, ja hän on oikeastaan ainoa pennuista joka sitä juo, Kielo tyhjentää sitten kupista loput mitä on jäänyt. Kielo nyt muutenkin syö kaiken mahdollisen, sen maha on pohjaton kaivo mitä ruokaan tulee. Mutta kuusi, KUUSI poikaa maitobaarilla.. Siinä on hommaa. Miulla on hauskoja kuvia siitä miten nuo koittaa ängetä kaikki samaan aikaan tissille ja jalat roikkuu sohvan reunan ulkopuolella.

Pojat ovat kovia leikkimään ja kiipeilemään, verhot on pitänyt nostaa ylemmäs ja sähköjohtoja on suojattu foliolla sekä piilottelemalla tyynyjen alle jne. Sohvaralli illalla kymmenen jälkeen on suurinta hupia, ja kivahan meistäkin on sitä katsoa, kun toiset hepuloi.

Vauvoja on käyty katsomassa ahkerasti, lapseni kaverit, miun ystävät ja adoptioperheet. Tänään kävi viisi henkilöä. Melko varmasti kaikki pennut alkais olla varattu, myös tuo PikkuTikru, jolta toinen silmä puuttuu, mikä ei kylläkään tahtia haittaa, sillä kyseessä on pikkuhurmuripoika, oikea persoona ja vesseli.

Mukava näitä seuratessa on huomata, kuinka eroavaisuuksia löytyy mm. rohkeudessa ja kiinnostuksessa ihmisiä kohtaan. Pienin on hellyydenkipein ja seuraa aamulla jalkojen juuressa aamukahvin keittoon, ja pörröisin, suloisin, on ujoin.

Tässä nyt sitten vaan annetaan ajan kulua, maanantaina ovat jo kuusi viikkoisia, kerran madotettuja ja hyvin syöneitä sisäsiistejä pojan koltiaisia. Vieraita saamme vielä vastaanottaa, sillä poikia varanneet ihmiset haluavat käydä näitä katsomassa, eikä miulla ole itse mitään sitä vastaan, kunhan kulkevat miulle sopivina aikoina.

Kielo on uskaltautunut sohvalle syöttämään poikasia, vaikka itse istun sohvalla. Kieloa en ole vielä silitellyt, jutellaan kyllä ja hää on kovasti ilmeikäs ja seurailee tarkkaan miun tekemisiä. Kun käyn keittiössä, hää käy vilkasemassa joka kerta, että satuinko laittamaan kuppiin jotain syötävää. Aamupalalla ollaan jo usein yhtäaikaa. Mie odottelen , että Kielo tulis ja puskis miun jalkaa, osoittais kiinnostusta lähestyä. Sitten saattaisi koittaa aika yrittää vaikka vähän silittää.

Tämä on niin antoisaa puuhaa. Raskainta on varmaan siivota noita hiekkalaatikoita ja viedä kokkareita pussikaupalla ulos. Enemmän tämä antaa kuin ottaa.

Kovasti on tuttavat kyselleet, että miten mie keksikin tähän ryhtyä. Oon kertonut ja linkannut noita facebookin tiedotteita jakoon."

4/2017