Verna

 

Kirpe joka sai nimekseen Verna tuli meille 8.3.15. Vauhtia ja ihmeteltävää on riittänyt nuorella kissan alulla :) S.14.8.2014

Koirat olivat aluksi hieman ihmeissään nuoren ja vilkkaan kissan taloon tulosta, mutta Verna on tosi rohkea ja reipas eikä pienistä rähähdyksistä hätkähdä, jotenka sopuisasta elosta alettiin saada nauttia jo noin viikon alkujännitteiden jälkeen. Nykyisin olo sujuu leppoisasti, koirat hieman välttelevät pahimpien leikkihepulien aikaan, kiipeilytelineestä on hyvä tarkkailla maailmanmenoa, jos ei ole kanniskelemassa lempileluaan tai meuhkaamassa pahvilaatikossa johon leikkasin ovet ja ikkunan :) parvekeverkon hankinnan jälkeen parvekkeella ulkoilu oli ensin hieman jännittävää, mutta pian tottui nauttimaan linnunlauluista ja muun ulkomaailman seuraamisesta. Tulevaisuuden näkymissä on valjaissa ulkoiluun totuttamista sekä leikkaus olisi myös kohta edessä. iltaisin on hyvä kellahtaa koirakaverin tai isännän kainaloon lepäilemään :)