Lucia


Lucia tuolilla. Valkoiselta tuolilta ei ole harmi kyllä kunnon kuvaa.

Lucia ”Lusku” Lambinen 1.5.2008-22.7.2016

Löysin sinut Lappeenrannan eläinsuojeluyhdistykseltä netti-ilmoituksen avulla. Ilmoitus jo jonkin aikaa kotia etsineestä pienikokoisesta ”sirpukasta”, 7-vuotiaasta mustasta kissasta hellytti minut, ja kävin hakemassa sinut sijaiskodista Imatralta 16.9.2015. Entinen ihmisesi oli antanut sinulle nimen Lucia ja lempinimeksi Lusku. Nimesi oli oikein osuva, oli hauska viettää joulukuussa Lucian päivää mustan kissan kanssa. Olit ehdottomasti kaunein tuntemani Lucia-neito.

Tulit silloin ensimmäiseksi kissakseni ja siksikin olet minulle aivan erityisasemassa. Tulit kurnahtaen viereeni jo ensimmäisenä yönä, vaikka minulle oli sanottu, että saattaisit olla aluksi viikonkin piilossa. Heti alussa hurmasit minut luonteellasi ja sinusta tuli minulle hirmuisen rakas ja tärkeä.

Sinulla todettiin heti tultuasi vakava parodontiitti ja sinulta jouduttiin poistamaan kuusitoista hammasta, lisäksi kymmenen hammasta puuttui. Sinulle jäi neljä hammasta eikä yhtään vastinparia. Silti söit mieluummin kuivamuonaa ja märkäruuasta nirhit vain pieniä maistiaisia, vaikka kokeilin mitä eri laatuja. Et muutenkaan tullut syömään heti kun ruoka annettiin, vaan sitten kun sinua huvitti. Margariini oli sinusta herkkua, ja yritin opetella, etten jättäisi hetkeksikään voitelemaani leipää yksin. Yläkulmahampaat olivat vielä tallella, ja olit aika hauskan näköinen, kun ne näkyivät nukkuessasi suun ulkopuolella, rakas pikku vampyyri.


”Löysin voileivän – margariinia nam!”

Erityisesti alkuaikoina tykkäsit nukkua pää kädelläni tai pieni, vajaa kolmekiloinen kehosi käsivarttani vasten. Kun sinut otti syliin, tunsi miten jäntevä olit – pieni jäntevä, silkinpehmeä pikku kissa. Tunsit selvästi nimesi, ja tulit kurnahtaen paikalle kun kutsuin sinua. Sinulla oli tapana vastata myös kurnahtaen ja kierähtää selällesi, kun tulin huoneeseen. Kun silitin sinua, sinä kierähtelit kurnahdellen puolelta toiselle. Sinulla oli silkkisen pehmeä turkki, jollaista en ole tavannut kellään toisella kissalla. Pikku silkkiturkki.


Lucia tykkäsi nukkua pää kädellä tai kättä vasten.

Jos et ollut näkyvillä vaan piilopaikassa, kurnahduksella kerroit missä olit, kun etsin sinua. Sinulla oli lisäksi erikoinen, herttainen, ”määkivä” maukuääni. Siksi sait meillä vielä toisen lempinimen ja sinusta tuli Lucia Lambinen. Kaipaan niin kovasti sitä, kun tulit kuuluvasti minua vastaan aina kotiin tullessani. Kaipaan myös ”hyppypuskujasi”, joilla yletyit polviini asti. Vessassakin on kurjaa istua nyt, kun et ryntää ovesta tekemään hyppypuskuja ja pyörimään jalkoihin.


Siirin kanssa istuttiin vierekkäin ikkunalla ja tarkkailtiin lintuja.

Vuodenvaihteessa muutimme uuteen asuntoon ja sait kaveriksesi Pesulta haetun Siiri-pennun (silloin vielä nimeltään Eve). Ajattelin, ettei sinun ole hyvä olla yksin työpäivieni aikana. Viikon verran ärhentelit Siirille ja ajoit tätä takaa eteiseen. Siiri oli kuitenkin ihmeen reipas, pudisti vain päätään ja tuli yhä uudestaan sinun valtakuntaasi, olohuoneeseen.


Lucia ja Siiri nukkuivat yleensä lähekkäin.

Viikon jälkeen taisit antaa periksi, ja sen jälkeen teistä tulikin hyviä ystäviä. Hengasitte yhdessä, toinen kirjoituspöydällä ja toinen sängyllä, kun tein vieressä töitä, tai molemmat kirjoituspöydällä. Tai kaksi kissakerää sängyllä. Istuitte vierekkäin ikkunalla ja katselitte lintuja ja muita ulkomaailman tapahtumia. Juoksitte ympäri kotia ja leikitte tunnelilla tai muilla leluilla.


Lucia ja Siiri tykkäsivät leikkiä yhdessä, tunneli ja tämä aktivointilelu olivat suosittuja.

Siiri katsoi vierestä tarkkaan, kun sinä esittelit houdinin taitojasi ja availit ovia, joiden taakse olin yrittänyt piilottaa kaikkea kiinnostavaa. Peräkanaa menitte sitten kaappeihin tutkimaan, mitä sieltä löytyy. Nyt onkin outoa, kun komerojen ovet pysyvät kiinni. Suloisinta oli nähdä teidät halimassa ja nuolemassa toisianne. Siiri selvästi kaipaa sinua, esimerkiksi nukkuu sen matkustuskopan päällä, millä sinut vietiin pois.


Kissahoudini työssään.

Keväällä sinulla huomattiin taas ientulehdusta ja silmiäsikin hoidettiin. Jouduit luopumaan lopuistakin neljästä hampaastasi, ”vampyyrihampaat” mukaan lukien. Edelleen sinulle maistui melkein pelkästään kuivamuona, ja syömisestäsi tulleita murusia oli aina lattia täynnä. Nyt lattiakin tuntuu tyhjältä, kun näitä murusia ei ole. Tunnuit pärjäävän yllättävän hyvin ilman hampaita, ja itse olin onnellinen, ettei sinua tarvitsisi enää nukuttaa tai leikata hampaiden hoidon ja ientulehdusten vuoksi. – Eikä tarvitsisi harjoitella pesemään hampaitasi, sinä kun et selvästi tykännyt hoitotoimenpiteistä. Kun silmätipankin laittoi, sillä hetkellä kun tippa putosi, olit jo kuin salama monen metrin päässä. Lähdit karkuun sängyn alle, mikäli näit vilauksenkin lääkepullosta.


...ja ovi aukeaa.

Eivät sinua saaneet hoitajatkaan pideltyä, kun toiseksi viimeisenä päivänäsi sinulle yritettiin antaa nesteytystä. Tippaletku jäi pöydälle, kun ponkaisit hoitajan käsistä pitkän loikan lattialle. Minulla on edelleen käsissäni kipeät naarmut, kun ymmärrettävästi et tykännyt verikokeen ottamisesta. Lääkärin papereissa kuitenkin lukee, että verikokeen ottaminen meni hyvin, ilman nukutusta. Maailman kiltein kissahan sinä olit, mutta kuka nyt piikittämisestä tykkäisi, varsinkaan kun ei itse ymmärrä, miksi sellaisella kiusataan. Onneksi tykkäsit apteekista saatavan ”easypill”in mausta. Sen avulla sain syksyllä annettua sinulle hammashoitoon liittyneen pitkän antibioottikuurin.

Siiri ei olisi malttanut antaa minun leikkiä ollenkaan sinun kanssasi. Aina kun yritin, Siiri syöksyi väliin nappaamaan lelun. Jos yritin sulkea Siirin hetkeksi toiseen huoneeseen, hämmennyit niin, ettei leikkiminen kiinnostanut enää. Meille tuli tavaksi, että odotit nätisti ja seurailit tilannetta, kunnes sain juoksutettua Siiristä pahimmat energiat. Sen jälkeen pidin Siiriä toisella kädellä kiinni, että sain leikittyä sinun kanssasi. Tulit leikkimään heti, kun huomasit, että otan Siirin kiinni.

Yksi suloisimmista muistoistani on, kun istuit maton vieressä nätisti ja pörheänä, häntä kiedottuna kauniisti jalkojesi ympäri. Tykkäsit istua samalla tavalla myös pienellä valkoisella tuolilla lapsen huoneessa katsellen, mitä ympärillä tapahtuu. Vaikutelma oli lähes taiteellinen: kiiltävän musta kissa valkoisella kaulamerkillä pyöreällä valkoisella tuolillasi. Lapsi ei juuri tuolia käyttänyt, joten se oli ennen kaikkea sinun. Nyt en meinaa kestää katsoa tuolia, kun sinä et enää istu siinä.


Työpöytä oli yksi Lucian lempinukkumapaikoista. Lucia piti seuraa kun tein töitä – tässä melkein näppäimistöllä.

Otit nukkumapaikaksesi uudessa asunnossa työpöydän ja sängyn. Nytkin on tuskallista kirjoittaa tätä, kun sinua ei näy makoilemassa tietokoneeni vieressä. Kesän alussa sait pehmeän pedin parveketuolien pehmusteista, joita säilytin sateella ja öisin kasattuna parvekkeen oven vieressä. Siinä viihdyit monesti päivä- ja yöunilla. Aina en raaskinut edes ottaa niitä ulos, kun näytit niiden päällä niin tyytyväiseltä. Iltaisin sinulla oli tapana hypätä kurnahtaen vatsani päälle leipomaan. Tulit myös antamaan nenäpusuja, ja jäit leipomisen jälkeen joksikin aikaa vatsani päälle nukkumaan.

Kesällä päätin ottaa Siirin kaveriksi vielä toisen pikkukissan. Sinä kun et aina tuntunut jaksavan Siirin yletöntä aktiivisuutta. Ajattelin, että saisin enemmän aikaa sinun kanssasi kahdestaan, kun Siiriä olisi toinen kissa leikittämässä. Heinäkuun puolivälissä Saga tuli Rekku Rescuen kautta meille. Sinä vaikutit aluksi epäluuloiselta, mutta yllättäen sinä olitkin se, joka hyväksyit Sagan nopeammin. Ymmärsit varmaan, että hän on pieni pentu, josta ei ole vaaraa.

Vain vajaa viikko Sagan tulosta huomasin, että eräänä iltana et halunnutkaan syödään mitään, ja oksensitkin kerran. Olin jo huolestunut siitä, kun et tullut minua vastaan kotiin tullessani. Edellisenä päivänä olit vielä juossut ja leikkinyt – niin että Siirikin vain katseli vierestä kun juoksit ympäri huonetta narulelun perässä. Nyt olit vain samassa paikassa hiljaa, etkä vastannut kurahtamalla. Soittelin jo yöllä päivystykseen, mutta sain sen käsityksen, että voin odottaa aamuun. Nukuit kättäni vasten taas yöllä. Onneksi saan muistaa tämän läheisyyden viimeiseltä yhteiseltä yöltämme. Aamulla vaikutit hiukan pirteämmältä, kurahtelitkin vähän ja puskit minua. Silti et edelleenkään syönyt, joten päätin viedä sinut lääkäriin.

Lääkärissä sinulta otettiin verikokeet ja annettiin nesteytystä. Sen jälkeen lääkäri päätti vielä antaa pahoinvointilääkettä. Tämä piikki – rutiininomaisesti annettu, yleensä hyvin siedetty ja hyvin yleisesti käytetty lääke – osoittautui kohtalokkaaksi. Sillä hetkellä kun piikki pistettiin, selkäsi kouristui taaksepäin ja sitten ”romahdit”, silmäsi lasittuivat ja jalkasi alkoivat täristä. Sinut vietiin toiseen huoneeseen ja siitä alkoi monen tunnin taistelu, jolla henkeäsi yritettiin pelastaa. Oli kauheaa jättää sinut lääkäriin epätietoisena siitä, saataisiinko sinua pelastettua, ja tulla tyhjän kuljetuskopan kanssa kotiin odottelemaan soittoa. Siiri erityisesti vaikutti hämmentyneeltä, kun oli nähnyt sinun lähtevän kopassa, etkä tullutkaan siinä takaisin.


Lucia nuolee Siiriä. Kaverukset tykkäsivät halia paljon ja hellivät toisiaan vuorotellen.

Noin neljän tunnin päästä kuului huonoja uutisia: olit saanut epileptis-tyyppisiä kohtauksia, eikä mikään lääkehoito ollut auttanut siihen, minkä lääkäri tulkitsi anafylaktiseksi shokiksi. Menimme luoksesi. Sovimme lääkärin kanssa, että viemme sinut yöksi teho-osastolle, jotta saisit vielä aikaa toipua, vaikka lääkärin mielestä tilanne näyttikin huonolta. Rauhoittavan aineen avulla kouristukset olivat kuitenkin loppuneet ja hengitit rauhallisemmin. Tunnin verran sain olla lähelläsi, kun odottelimme teho-osastolle siirtymistä. Minussa heräsi toivo, koska vaikutit olevan hieman paremmassa kunnossa, vaikka olitkin syvässä unessa.

Kannoin sinut sylissäni teho-osastolle, ja sinut vietiin pois. Seurasi yksi elämäni tuskallisimmista öistä, kun odotin puhelimessa ääni täysillä soittoa. Olisin niin halunnut olla vieressäsi tämän yön, mutta en saanut. Kauhistutti ajatus, että olisit yksin sairaalahuoneessa – toivottavasti hoitaja oli lämmin ihminen, joka silitteli sinua ja piti sinulle seuraa. Toivoin niin kovasti, että tapahtuisi ihme ja selviäisit. Seuraavana päivänä puoliltapäivin lääkäri soitti. Sovimme, että hän vielä konsultoisi neurologia. Lääkäri soitti konsultoinnin jälkeen uudestaan, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Olit koomassa, et reagoinut mihinkään ulkoa tulevaan. Sinulla oli neurologisia oireita.

Pääsimme vihdoin luoksesi, mutta se tarkoitti sitä, että joutuisimme saattamaan sinut viimeiselle matkalle. Kun sain sinut syliini, hengitit raskaasti. Sinulla oli silmät puolittain auki ja haroit minua tassullasi. Vaikka lääkäri väitti näitä liikkeitä vain reflekseiksi, minusta tassun liikuttaminen tuntui tarkoitushakuiselta, kuin olisit tunnistanut minut ja halunnut pyytää apua. Näytti, että sinulla oli todella huono olla. Sait viimeisen piikin sylissäni, ja siihen hengityksesi rauhoittui. Pidin sinua vielä pitkään sylissäni. Tuntui niin vaikealta sanoa sinulle ”hyvää matkaa, rakas”.

Lopulta annoin sinut eläinlääkärille. Hän veisi sinut patologin tutkimuksiin, jotta yllättävään lähtöösi saataisiin jokin selvyys. Tiedän, että mikään selitys ei tuo sinua takaisin luokseni kurisemaan, puskemaan ja kierähtelemään, mutta ehkä lähtösi olisi edes vähän helpompi kestää, jos ymmärtäisin, miksi tämä tapahtui. Tilasin sinulle mustan uurnan, jonka nimi on ”nukkuva kissa”. Minkä muun olisin voinut valita? Nyt istun työpöytäni äärellä kotona ja kaipaan sinua niin. Katselen samasta ikkunasta minkä äärellä sinä tykkäsit istua. En ole varsinaisesti uskonnollinen, mutta silti kuvittelen, että tapaisin sinut vielä joskus. Rakas, rakas Lucia, pikku Lambinen. Kiitos, että sain elää kanssasi kymmenen ihanaa kuukautta.


Siiri, Lucia ja Saga huonekasvin kimpussa. Lucia ehti juuri tutustua uuteen kaveriin viimeisellä viikolla ennen lähtöään.